lauantai 29. marraskuuta 2014

#Balidays

Aika menee niin hurjaa vauhtia täällä Balilla että huh huh! Ollaan asuttu meijän Villa Jasussa nyt kaksi kuukautta ja alunperin oli tarkoitus asua loppuun asti eli joulukuun puoliväliin. Villan omistaja päätti kuitenkin nostaa vuokraa joulukuuksi, joten etsittiin uusi villa seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Muutetaan siis huomenna Kerobokaniin, ei kauas nykyisestä villastamme. Huoneita uudessa villassa on vaan neljä, joten joudumme jakamaan huoneet. Muuten villa on kyllä "hienompi" kuin nykyinen. Pidettiin eilen viimeiset bileet nykyisessä villassa ja porukkaa tulikin kivasti paikalle. Balilla on alkanut nyt sadekausi ja täällä sataa melkein joka päivä. Onneksi sateet ovat lyhyitä kuuroja ja kestävät vain maksimissaan puolisen tuntia. Tässä vähän kuvia viime viikostamme :)









Aika käy vähiin ja sitä väkisinkin miettii päivittäin kuinka vähän aikaa täällä Balilla on jäljellä. Täytyy yrittää ottaa kaikki ilo irti viime viikoista ja paluu arkeen Suomessa tulee varmasti olemaan shokki... Bali on ehdottomasti paras paikka missä olen ikinä ollut ja ikävä tulee ennen kun ollaan edes lähdetty täältä!! <3 Anna

tiistai 25. marraskuuta 2014

Pohjois Balille ja takaisin

Viime viikon keskiviikkona Jake tuli takaisin Balille ja päätettiin aika spontaanisti suunnata kohti pohjoista. Tarkoituksena oli käydä aling-aling vesiputouksella ja yöpyä yksi yö Lovinassa. Pohjoiseen ajaessa pitää ylittää vuoret, mikä olikin aikamoinen kokemus. Matkaan kului n. 4 tuntia, sillä vuorille päästäessämme alkoi satamaan kaatamalla ja näkyvyys oli täysi nolla. Emme olleet varautuneet tähän ja lähdimme matkaan vai pienissä vaatteissa. Vuorilla oli myöskin erilainen ilmasto kuin muualla balilla ja ensimmäistä kertaa täällä, oltiin aivan jäässä! Pysähdyttiin ostamaan sadeviitat ja laittamaan lisää vaatteita päälle. Odoteltiin, että sade loppuisi mutta loppua ei vaan näkynyt joten matkaa oli pakko jatkaa....Vuorten toiselle puolelle päästäessä sade kuitenkin lakkasi ja aurinkokin pilkotti jostain välistä. Vuorilta näkymät olivat upeat!

Suuntasimme Aling-alingille ja oppaat veivät meidät kahdelle eri vesiputoukselle. Ei kuitenkaan päästy liukumaan vesiputousta pitkin/uimaan putoukseen, sillä se oli rankkasateen jäljiltä liian voimakas. Tämä oli suuri pettymys, onneksi saatiin rahat kuitenkin takaisin.

Putousten jälkeen tarkoitus oli lähteä Lovinaan, ja ei kauaa kestänyt ennen kuin oltiin eksyksissä. Ystävällinen mies kuitenkin huomasi meidät kartta kädessä ja käski seuraamaan häntä Lovinaan. Hänellä oli hotelli ihan Lovinan rannassa ja meidän tuuriksemme hotelli oli täydellinen ja hintakaan ei ollut paha! Voin lämpimästi suositella kyseistä hotellia kaikille Lovinaan reissaaville. Gede's homestay oli hotellin nimi ja hintaa yhdelle yölle tuli 350,000 rupiaa, sisältäen aamupalan.

Hotellille näkyi upea auringonlasku ja käytiin iltauinnilla juuri auringonlaskun aikaan. Meri oli ihan tyyni ja vesi oli paljon lämpimämäpää kuin etelässä. Paikalliset pojat soittivat kitaraa rannalla ja tunnelma oli kyllä kohdillaan. Otettiin vielä hieronnat rannalla, joka kruunasi päivän :)

Seuraavana aamuna hengailtiin hetki rannalla, syötiin aamupalaa ja suunnattiin takaisin etelään. Aikaa ei hirveästi jäänyt kiertelemiseen, sillä isot pool partyt odottivat Seminyakissa! Pysähdyttiin parille järvelle ottamaan kuvia. Järvellä menikin tovi, sillä se oli täynä indonesialaisia turisteja, ja joka ikinen halusi kanssamme kuvaan....

Reissu oli lyhyt ja olisimme mielellämme jääneet pidemmäksikin ajaksi. Seuraavalla kerralla menemme omilla mopoilla, koko päivä kyydissä istuminen oli jokseenkin rankkaa kropalle!:D


















- Nora

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kuala Lumpur

Singaporesta jatkettiin matkaa yöbussilla Kuala Lumpuriin ja matka meni yllättävän nopeasti (ajoaika noin 4 tuntia). Oltiin viideltä aamulla perillä Kuala Lumpurissa ja hotelliin päästiin vasta 12 jälkeen, joten mentiin ekaksi yöksi kapselihostelliin nukkumaan. Kapselissa oli yllättävän mukavaa, jokaisen omassa kapselissa toimi AC ja sisällä oli valo ja pistorasia. Oli hauska kokemus. Yhteensä Kuala Lumpurissa olimme neljä yötä. Malesiassa otettiin lähinnä iisisti eli shoppailtiin, syötiin, makoiltiin, käytiin ulkona jne. Kävimme tsekkaamassa myös maailman parhaan lintupuiston titteliä kantavan puiston. Kokemus oli jännittävä ja jopa hieman pelottava, sillä linnut olivat puistossa vapaina. Lintukammoisille en kyseistä paikkaa suosittele, mutta muuten oli kyllä mielenkiintoinen. Tässä kuvia reissustamme;



























Singapore

Olin reissaamassa Singaporessa ja Malesiassa kämppikseni Idan kanssa viime viikolla. Matkalla oltiin yhteensä viikko ja tämä ensimmäinen postaus on Singaporesta. Oltiin varattu ensimmäiseksi yöksi dormi hostelli Chinatownista. Hostellin nimi oli Beary Best ja hinta taisi olla 30dollaria/yö. Hostelli oli hauskasti sisustettu nallekarhuilla ja muilla ja muutenkin teema kulki samalla "lastentarha"linjalla. Esimerkiksi aamupalaksi tarjoiltiin värikkäitä muroja ja kaakaota. Voin suositella kyseistä paikkaa jos haluaa yöpyä halvalla. Lisäksi hostelli sijaitsi aivan metroaseman vieressä. Itse otimme metroon kolmen päivän turistilipun, jolla sai vapaasti käyttää julkisia kulkuvälineitä. Seuraavaksi yöksi olimme varanneet hieman eri hintaluokkaa olevan majoituksen, nimittäin Marina Bay Sandsin. Seuraavat kuvat ovat kyseisestä hotellista ja pakko kyllä sanoa, että oli hintansa väärti! Infinitypoolista näki koko kaupungin ja muutenhan kyseiselle poolille ei pääse, jos ei ole hotellin asukas. Tässä vähän kuvia jäkimmäisestä majoituksesta;














Toisen yön jälkeen päätettiin, että lähdemme seuraavana päivänä yöbussilla kohti Kuala Lumpuria. Päivällä meillä oli kuitenkin aikaa käydä Universal Studiossa ja tämäkin oli kokemuksen arvoinen paikka. Päästiin myös testaamaan maailman parasta 4D-vuoristorataa, joka oli kyllä yksi elämäni hauskimmista kokemuksista!

Muuten Singaporea voin kyllä suositella matkakohteena. Hinnat olivat muuhun Aasiaan verrattuna tietysti korkeat, mutta kaupunki oli todella näkemisen arvoinen ja siisti.








Seuraavaksi kuvia ja tunnelmia Malesiasta! -Anna