maanantai 29. syyskuuta 2014

Monday

Tänään on maanantai eli kouluviikon ensimmäinen päivä. Eilen alkava viikko ahdisti, mutta nyt jo päivän oltua melkein pulkassa alkaa elämä voittaa. Täällä sitä välillä unohtaa, että siellä koulussakin pitäisi käydä ja hieman jopa opiskellakkin. Neljän päivän lomailun jälkeen on aina vaikea palata arkeen. Onneksi koulua ei kauheasti ole ja jotkut kurssit ovat oikeasti ihan mielenkiintoisia. Esimerkiksi indoneasian kieli (bahasa indonesia) on osoittautunut hyödylliseksi opiksi. Kielen helppouden takia oman edistyksen huomaa ja jo kaksi tuntia opetusta viikossa tuottaa tulosta. Opiskelemme myös mm. international businesta, South-East Asian economya, global marketingia ja historya. Jotkut kurssit sekä opettajat ovat hieman mielenkiintoisempia kuin toiset ja osaan edes paikalleraahautumiseen saa todella hakea motivaatiota.



Eli tänään meillä oli Noran kanssa helppo päivä, vaan kaksi tuntia indonesian kieltä. Koulu alkoi 10:30 ja päättyi 12:10. Heräämme yleensä noin tuntia aikasemmin, syödään aamupala ja hieman laittaudutaan ja sitten about puoli tuntia aikasemmin lähdetään skodujen kanssa kohti koulua. Koulussa vaatetus on hieman erilainen, ja siellä pitääkin olla hartiat ja polvet peitettynä. Usein meillä on repussa vaihtovaatteet mukana jos ollaan koulusta menossa suoraan rannalle tai muualle, sillä kouluvaatteissa on tuskaisen kuuma olla! Koulupäivän jälkeen käytiin syömässä koulun ruokalassa, jonka jälkeen tultiin viettämään viimeistä päivää meijän nykyiselle villalle. Netti toimi hyvin, joten lähinnä fiilisteltiin sitä kuuntelemalla musiikkia ja selailemalla netissä. Netin toimivuus ei ole mikään itsestäänselvyys nimittäin ollut täällä ja välillä aina meinaa hermot mennä. Illemmalla lähdettiin tyttöjen kanssa läheiselle salille, missä ollaan nyt muutamia kertoja käyty. Salin nimi on Jimbaran Club, ja siellä on kuntosalin lisäksi uima-allas, ravintola, muutama urheilukauppa ja spa. Tänään otettiin perussalin lisäksi uinti ja oli aika ihanaa pulahtaa veteen salitreenin jälkeen. Ollaan tyttöjen kanssa naureskeltu tätä meininkiä täällä kuntosaleilla kun vieressä päätä lyhyempi indomies saattaa tehdä haukkareita samoilla painoilla meijän kanssa. Kerrankin on salilla vahva olo,  hahah :D Salin ja uinnin jälkeen jäätiin vielä syömään samaan paikkaan, jonka jälkeen tultiin kotiin. Nyt katson varmaan muutaman jakson Breaking Badia jonka jälkeen nukkumaan..huomenna muutto uuteen kotiin Seminyakiin, sitä odotellessa! xx Anna





sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Gilinreissu kuvina

Tervehdys! Torstaina koitti päivä jolloin olimme vihdoin takaisin elävien kirjossa ja ruokamyrkytys oli selätetty. Oli aika suunnata kohti kauan odotettuja Gilin paratiisisaaria, jotka sijaitsevat Balin itäpuolella. Mietimme pitkään mihin kolmesta Gilin saaresta menisimme, Trawanganille, Airille vai Menolle. Päätimme lopulta valita kuulemamme perusteella Trawanganin kohteeksi. Tämä on Gilin saarista suurin sekä kooltaan, että kävijämäärältään. Trawangan on myös tunnettu vilkkaasta yöelämästä ja se onkin nimetty yhdeksi Indonesian parhaista biletys saarista, sopiva paikka siis meille! Saarelle pääsimme nopeasti fast boatilla ja aikaa matkaan kului noin pari tuntia. 



Saarelle saapuessamme, huokasimme helpotuksesta. Vihdoinkin tuntui että olemme lomalla! :D Valkoset biitsit ja turkoosi vesi tulivat tarpeeseen. Saatiin omat pikku bungalowit ihan sataman vierestä. Tutustuttiin kaverin kautta suomalaiseen poikaan, Tommiin, joka asui myös samoissa bungaloweissa. Heitettiin kamat kämpille ja lähdettiin rannalle loikoilemaan. Illalla menimme katsomaan upeaa auringonlaskua sunset baariin hevoskärryillä. Saarellahan ei ole ollenkaan moottoriajoneuvoja, joten kuljettava on kävellen, pyörällä tai hevoskärryillä. Itse en hevoskyytiä kannata, mutta kai sekin oli kerran koettava.




Bungalowit olivat sisältä ihan siistejä ja aamupala tuotiin terassille. Bungaloweilla punkkasi paljon nuoria ja ympäristö oli erittäin miellyttävä. Ainoa huono puoli paikassa oli, että suihkusta tuli vain kylmää suolaista vettä ja viideltä yöllä tuli muslimien rukouksia isoista kaijuttimista viereisestä temppelistä. Ääneen ei voinut olla heräämättä.



  Tässä pari kuvaa läheiseltä biitsiltä! Ranta oli täynä löhöilytuoleja ja säkkejä joita sai vapaasti käyttää. Aivan lemppariksi muodostui isot auringonotto sängyt, jotka sai vallata vain ja ainoastaan omaan käyttöön..aiai




Perjantaina vuokrattiin pyörät ja lähdettiin kiertämään saarta. Matka ei mennytkään ihan niin ruusuisesti kun lähdettiin paahtamaan pitkin ranta "teitä", jotka koostuivat lähinnä hiekasta. Kuumassa auringonpaahteessa talutettiin pyöriä ympäriinsä kun ei hiekalla kerran pystynyt pyöräilemään... aikamoista treeniä. Loppumatkalla tie muuttui onneksi mukulakiviksi ja pyöräily kävi vähän helpommin.



Pysähdyttiin matkalla uimaan, kun ei pystynyt enään...



Pyöräilyreissun jälkeen lähdimme haistelemaa Trawanganin yöelämää. Saarella oli muitankin vaihtareita ja pidimme yhteiset alottelut meidän bungaloweilla ja pelattiin erilaisia juomapelejä. Siitä night marketin kautta baariin!

Seuraavana aamuna lähdimme snorklausreissulle, jolla hintaa oli about 7e. Vene oli ylibookattu ja botskissa istuttiin kuin sillit suolassa. Tarkoituksena oli pysähtyä kaikkien kolmen saaren edustalle snorklailemaan. Veneessä oli lasinen pohja josta pystyi katselemaan merenalaista meininkiä. Giliairille mentäessä merenkäynti alkoi olla niin kovaa, että kastuimme aivan läpimäräksi. Olimme aivan jäässä loppumatkan.









Illalla lähdimme taas Gilin yöelämään paikallisten night markettien kautta. Sielä ruokakojuja oli pilvin pimein ja ruoka oli kyllä erittäin maukasta.. ja erittäin tulista... Paikka oli aivan täynä ihmisiä ja istumapaikkaa oli hankala saada. Paikallinen ruoka on selvästi myös turistien suosiossa ja hintakin oli paikallaan. Satay tikut olivat kaikkien lemppari (kuvassa)! Jälkkäriksi otimme erilaisia kakkuja maisteltavaksi.










Saaresta jäi erittäin postiivinen kuva ja voidaankin suositella sitä lämpimästi kaikille Balimatkailijoille! :) Seuraavalla kerralla suunnataan luultavasti Giliairille

Nora&Anna

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Food Poisoning

kuten otsikko kertoo, meijän viime päivät ovat menneet lähinnä sänky-vessa akselilla. Eli saatiin kokea nyt jo matkamme alkuvaiheessa tämä matkailijoiden kohtaama paha, eli ruokamyrkytys. Sunnuntai päivä meni normaalisti ja illalla suuntasimme kotiin buffetin jälkeen. Olimme ihan puhki viikonlopusta, joten menimme aikaisin nukkumaan, yöllä joskus yhden kahden aikaan heräsimme lähes minuutilleen samanaikaisesti pahaan oloon ja eikun oksentamaan. Ei voinut olla sattumaa että molemmilla meillä olis samaan aikaan paha olo eli ensimmäinen epäilyksemme oli ruokamyrkytys. Laitoimme heti viestiä naapuriimme muille tytöille, joiden kanssa olimme koko viikonlopun viettäneet ja yllätys yllätys sama homma siellä. Mieleen tuli ensimmäisenä Sky Gardenin buffetti, jossa olimme alkuillasta syöneet. Pahaa oloa ja oksentelua jatkui koko yön, kunnes aamulla saimme viestin kaveriltamme, että heidän porukallaan oli täysin sama tilanne. Tämän porukan kanssa olimme olleet lauantaina alkuillasta Jimbarin kattoterasilla drinksuilla, joten uusi epäilyksemme oli tämä. Epäilyksemme varmistui, kun kukaan muu buffetti seurueestamme ei ollut saanut myrkytystä, vaan ainoastaan me (8 ihmistä) Harris hotellin kattoterrasilta. Ei voi muuta kun todeta ironisesti että ollaan syöty kaikenmaailman katukojuissa ja ties missä saamatta mitään myrkytystä, ja nyt kun kerrankin menimme johonkin hienompaan (ja kalliimpaan) paikkaan juomaan yhdet juomat niin heti ollaan kipeinä. Osa meistä pääsi helpommalla ja selvisi reilu päivän pahoinvoinnilla, mutta muutamat menivät ihan sairaalaan asti ja viettävät nyt kolmatta päivää sängyn pohjalla..not nice!! Harrishotelliin mennään kyllä vaatimaan korvauksia, sillä epäilemme heidän laittaneen juomiimme paikallista itsetehtyä viinaa, eli arakia. Listoilla saa valita vodkalla tai arakilla (mikä on edullisempaa) ja tietysti valitsimme vodkalla, mutta ikinä ei voi tietää mitä he siihen ovat laittaneet.

Nyt kolmen päivän jälkeen alkaa taas aurinko paistaa pilvien takaa ja huomenna suuntaamme Gilien saarille viikonlopuksi. Sieltä tulossa ihania kuvia paratiisisaaresta ja snorklauksesta!

Terkkuja kaikille!! <3 Anna ja Nora


Onneks on vakuutukset kunnossa ja sairaalassa puitteet kohillaan ;)


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

viikonloppu

Taas se viikonloppu hurahti niin ettei huomattukkaan.

Lauantai aamulla nukuttiin pitkään jonka jälkeen oleskeltiin vaan villalla aurinkoa ottaen. Saatiin vihdoin hankittua ne kauan kaivatut uimapatjat, joten onnistuttiin polttamaan itsemme niiden kanssa kun altaassa koko päivä oltiin. Käytiin lounaalla jonka jälkeen alettiin valmistautua iltaa varten. Vaihtarikaverimme oli varannut pöydän Harris hotellin kattoterassilta Jimbaranista. Haluttiin lähteä liikenteeseen ajoissa, jotta ehdimme nähdä auringonlaskun. Täällä aurinko laskee nopesti ja jo tunnissa taivas muuttuu valoisasta täysin pimeäksi. Auringonlaskua oli hienoa seurata kattoteraasilta shishaa poltellen ja  drinkkejä maistellen. Paikka oli suhteellisen kallis ja päätimmekin häppäreiden jälkeen suunnata Seminyakiin jatkamaan iltaa. Mentiin ensin rannalle kuuntelemaan livebändiä ja vain fiilistelemään Balia. Siinä hetkessä tajuttiin, miten hienoa täällä oikeasti on ja että ollaan onnekkaita kun täällä saadaan neljä kuukautta viettää. Rannalta mentiin vielä Seminyakiin La Fabelaan tanssimaan, jonka jälkeen mäkkärin kautta kotiin nukkumaan :D

Sunnuntaina nukuttiin taas pitkään. Olimme sopineet uuden villamme vuokrasopimuksen kirjoittamisen neljäksi. Uusi villamme siis sijaitsee Seminyakissa, rannalle matkaa on 5 minuuttia. Makuuhuoneita siellä on seitsemän, eli saadaan pari uutta kämppistäkin. Pihan uima-allas on myös kolminkertainen nykyiseemme verrattuna, joten odotamme muuttoa kovin. Koulumatka pitenee, mutta kaikkialle muualle tulee matka olemaan lyhyempi. Muutamme ensi kuun alussa, eli reilu viikko vielä jäljellä täällä Nusa Dualla. Vuokrasopparien jälkeen suuntasimme Sky Gardenin buffettiin Kutalle. Olimme testaamassa kyseisen buffetin jo keskiviikkona ja se osoittautui niin hyväksi, että oli pakko mennä uudestaan. Hintaa buffalla on 50 000 IDR eli 3,5€. Tänään teemana oli barbeque ja tarjolla oli itse tekemiä hampurilaisia, salaatteja, kanaa lihaa ja kaikkea muuta herkullista. Täydellistä vaihtelua riisille ja nuudeleille!












Huomenna taas paluu arkeen ja kouluun, kuulemisiin!<3 A&N

perjantai 19. syyskuuta 2014

Reissu Ubudiin

Tänään lähdimme kahdeksan hengen porukalla päiväksi Ubudiin, Balin sisämaahan. Vuokrasimme 12 hengen minibussin ja kuljettajan kymmeneksi tunniksi. Tämä maksoi yhteensä 500 000 IDR eli 35€ ja per pää ei matkalle hirveästi jäänyt hintaa. Lähdimme matkaan noin yhdeksältä aamulla, kun kuljettajamme saapui taas balilaiseen tyyliin tunnin myöhässä sovitusta ajasta. Ajoreissu Jimbaranista Ubudiin kesti noin kaksi tuntia suuntaan.

Ensin suuntasimme Monkey Forestiin, jossa näimme monenlaista apinaa. Sieltä sai ostaa apinoille banaaneja ja omat pähkinät ja muut piti ottaa laukuista pois. Apinat olivat vapaana, mutta jättivät ihmiset hyvin rauhaan, jos nämä olivat ilman ruokaa. Kaverin vesipullon yksi apina kuitenkin kävi varastamassa.

Apinapuiston jälkeen suuntasimme Tegenungan vesiputoukselle. Kävelimme jyrkät rappuset alas, ja tuli taas kunnon porrastreeni tehtyä samalla. Vesiputous oli noin 15m pitkä, eli ei mikään aivan valtava. Vesiputouksessa ei myöskään ollut kirkasta vettä, vaan oli se todella likaista ja koko putous haisi pahalle. Emme siis välttämättä suosittele vierailua kyseiselle putoukselle, vaan Balin pohjoisosassa löytyy hienompiakin vaihtoehtoja. Tämän jälkeen menimme syömään keskelle riisipeltoa paikalliseen raflaan. Oli outoa syödä täydessä hiljaisuudessa luonnon keskellä, kun olemme täällä Nusa Duassa/Jimbaranissa tottuneet ainaiseen meteliin ja hälyyn.

Putouksen ja syömisen jälkeen mentiin katsomaan paikallisia riisipeltoja. Ubudissa muuten vilahti monta kertaa ”Eat, pray, love”-leffasta tuttuja maisemia jos joku on kyseisen leffan nähnyt Riisipellot ovat täällä Balilla valtavia ja ihanan vehreitä. Kello alkoi olla niin paljon, että suuntasimme takaisin Jimbariin kaupan kautta.